lauantai 29. elokuuta 2009

Musta seinä




Tapetti lähti ja maalaushommiin pääsin tänä aamuna.
Olen liitutauluseinään tosi tyytyväinen. Tummanhan pitäisi pienentää, mutta minusta tässä tapauksessa koko huone tuntuu korkeammalta kuin aikaisemmin. Suunnitelmissa on laittaa jonkinlainen hylly vielä tuohon seinälle. Täytyy miettiä, tuleeko siitäkin musta vai kenties valkoinen, joita keittiössä jo on.
Yksi verho sai myös lähtöpassit. Tuon kapean ikkunan yläreunassa oli tavallinen valkoinen pellavaverho, josta näki heti, että se ei missään tapauksessa sovi yhteen uuden seinän kanssa. Ihan tyytyväinen on ole verhoon ollut missään vaiheessa. Mieluiten olisin ilman, mutta tuon ikkunan yläpuolella on joskus ollut valaisin ja sähköjohdot törröttävät kivasti suoraan seinästä ulos ( ne on kyllä hyvin suojattu...). Ihme viritys . Johtojen piilottamiseksi ripustelin nyt verhotankoon yhtä sun toista. Lisääkin sais olla...
Varmaan ensimmäisen kerran koskaan minulla on musta kynttilä palamassa. Ei paha.
Posted by Picasa

perjantai 28. elokuuta 2009

Muutoksia




Siirsin keittiöstä pois kaiken maalaisromanttishenkisen tavaran. Niille löytynee paikka muualta talosta.
Aion heti nyt ottaa poistaa keittiön yhdeltä seinältä ruskeanharmaanlilahtavan tapetin ja maalata sen seinän liitutaulumaalilla. Jos tulee liian synkkä, sen voi aina maalata uudelleen. Mutta ajattelisin, että musta sopii hyvin yhteen keittiön tuolien kanssa. Kuvissa on uusimpia ostoksiani: höyrykoneen painemittarit ja mopon rekisterikilpi.

Posted by Picasa

tiistai 25. elokuuta 2009

Heijastuksia




Aurinkoisena päivänä näkee kaikenlaista mielenkiintoista. Heijastuksia siellä täällä.
Kävin katsomassa elokuvaa paljaan taivaan alla pimeässä yössä. Leffa oli Vertigo ja tunnelma hyvä. Paikka Aulangon graniittilinna, jossa yleensä esitetään lastennäytelmiä.
Posted by Picasa

perjantai 21. elokuuta 2009

Asetelma



Ostin kirpparilta taannoin kellon, joka oli tuollaisen lasikuvun sisässä. Kello oli silkkaa muovia ja kellotaulukin pahvia, joten ne joutivat roskikseen.
Alunperinkin olin suunnitellut kuvin sisään jonkinlaista setelmaa. Nyt siellä on itse itselleni matkamuistoksi ostamani pieni valkoinen Fiat, vanhat aurinkolasit ja vanha ranskalainen Touring Clubin jäsenkortti.
Posted by Picasa

torstai 20. elokuuta 2009

Watch faces


Today I received a parcel from the USA .
I was the lucky one and won these beautiful watch faces ! I guessed how many of these Linda from the blog White Linen -Lavender Fields has....
She has plenty of them, indeed. You can find her blog here. !
Thank you, Linda
........
Sain tänään paketin Amerikasta asti. Voitin nämä ihan mahdottoman hienot kellotaulut White Linen -Lavender fields-blogin arvauskisassa.
Blogin pitäjä, taitava ja luova Linda luuli ostaneensa 50 kellotaulua, mutta saikin 150!
Suosittelen vierailua hänen blogissaan. .
Kiitos, Linda
Posted by Picasa

tiistai 18. elokuuta 2009



Maalasin parvekkeen lattian Betolux-maalilla valkoiseksi.
Samalla tuli vietyä kaikki pölyinen romu sieltä pois.
Kyllä nyt kelpaa kantaa uutta tavaraa sisään!
Posted by Picasa

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Sitä sun tätä pientä




Ylimmässä kuvassa kirppariostos: vanha lääke- tai myrkkypurkki. Ihan reilun kokoinen.
Sitten jostain blogista löytämäni ideat: Taitettava puu- tai metallimitta toimii hyvin valokuvakehyksenä ja leimasimilla voi kirjoittaa näinkin.
Vanhojen roikkalamppujen kuvut ja suojukset toimivat nyt toistaiseksi kynttilälyhtyinä. Sähkömies suositteli, että joku asiansa osaava lampunkorjaaja vaihtaisi niihin johdot ennen kuin niitä laittaa töpseliin kiinni.
Posted by Picasa

Arvonta suoritettu

Koordinaattitaulun voitti arvonnassa Jossu Elämän talo-blogista.
Onnittelut!
Laitoin sinulle kommentin ja ohjeita blogiisi.

lauantai 15. elokuuta 2009

Koordinaatteja


Tein pari koordinaattitaulua. Ylempään printtasin suoraan kankaalle kuvan kaukaisimmasta maapallon paikasta jossa olen käynyt ja alempi on siistimpi versio kotikoordinaateista. Se taulu on nyt eteisin seinällä.

Kankaalle printtaamisesta: leikkasin lakanakankaasta A4-kokoisen palan, silitin hyvin, liimasin puikkoliimalla tavalliselle paperille ja laitoin tällaisena kopiokoneeseen. Ja hyvin meni! Värit toistuvat aivan priimoina. Päälle spreijasin mattalakkaa. Ongelma on, ettei tällainen printti kestä yhtään vettä, pienikin pisara ja värit leviävät heti. Taulussa se ei kylläkään haittaa.

Ps. Vielä on huomiseen asti aikaa osallistua edellisen postauksen arvontaan!

torstai 13. elokuuta 2009

100 000, arvonta


100 000 käyntiä blogissani, kiitokset kaikille. Tämä on on hyvin , hyvin innostavaa.
Jätä kommenttisi sunnuntaihin 16.8 klo 18 mennessä ja olet mukana arvonnassa.
Palkintona on taulu, johon painan haluamasi paikan koordinaatit. Mallitaulussa kotimme koordinaatit ( yhdellä painovirheellä...:-)
Posted by Picasa

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Mehuyllätys ja vähän askartelua



Ostin pullollisen seljankukkamehua kauppahallista. En ollut maistanut aikaisemmin ja sokkomaistatus täällä kotona tuotti yhteneväisen tuloksen : Tämähän on kuin Pommacia!
Tietääkö joku, käytetäänkö tällaisen mehun tekemiseen niitä tavallisia seljapensaan kukkia, joita täällä meilläpäin kasvaa siellä täällä. Voisinpa kokeilla ensi kesänä.
Posted by Picasa
Alimmissa kuvissa vanhoista kattilankansista tehdyt koristeet. Ripustin niihin ensin kaikenlaista sälää, mutta totesin kuitenkin , että pelkät kristallit näyttävät paremmalta.

maanantai 10. elokuuta 2009

Kahvia ja teetä




Värjäsin kankaita ja pitsejä teellä. Sävy on oikein kaunis pehmeän ruskehtava. Pesua se ei kestä.
Liotin pari teepussia n 5 dl kuumaa vettä ja kastoin kankaat sinne ja ripustin kuivumaan.
Ruusuja niistä on tulossa.
Hyvä kesäjuoma: Kupillinen kylmää maitoa , pari teelusikallista pikakahvia ja teelusikallinen vaniljasokeria. Turha enää ostaa Frezzaa...Posted by Picasa

torstai 6. elokuuta 2009

Työpöytä



Muutamia kuvia sisareni työ/ askartelutilasta. Tykkään!