



Sisustuslehtikin mainostaa viiniä ja rosee-pullo on keskellä
Ja kas kas, samanmerkkistä juomaa piilomainostetaan eräässä lehden jutussa. Kutsutaanko tätä kauniimmin tuotesijoitteluksi ?
Tämä keittiökuva on Cotes Sud -lehdestä. Tykkään rosterisista keittiökoneista enkä vierasta mustaakaan.
Yksi kerrallaan vanhat paahdin, vedenkeitin ja kahvinkeitin onneksi hajosivat ja sain hyvän syyn hankkia tilalle asiallisen näköiset uudet.
Tällä eilen ostamallani lehdellä saattoi olla osuutta värivalintaan.
Onko joku maistanut ruusumarmeladia? Minä en ole. Tällainen erikoisuus esitellään alla näkyvässä kirjassa. Kansi ei tee oikeutta kirjan sisällölle, joka on täynnä mielenkiintoista tekstiä erilaisista ruusuihin liittyvistä teemoista, puutarhoista, maalauksista, kankaista, hajuvesistä sekä silkkiruusuista ja muista koristeruusuista. Kirjassa on myös upea kuvitus.
Pientä hajuvesitilkkaa varten tarvitaan säkkikaupalla ruusun terälehtiä
Kuivatut ruusut ovat kauniita
Mutta kyllä kimppu tuoreita ruusuja on monin verroin upeampi.
Ruusun terälehdistä tehtyä hyytelöä
Tämä on jonkun kuuluisan amerikkalaisen kondiittorin tekemä sokerimassaruusuilla koristettu hääkakku. Aikamoinen taidonnäyte.