torstai 24. joulukuuta 2009

Hyvää joulua





Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille!
Posted by Picasa

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Yksi tuunaus vielä



Niin kiire ei saa olla edes ennen joulua , ettei ehtisi tehdä pientä maalaushommaa. Ylimmän kuvan tarjottimen keskellä oli alunperin jokin kiva maisemakuva. Maalasin ensin otepohjamaalilla ja sitten liitutaulumaalilla päälle. Reunat olivat sopivasti valmiiksi valkoiset, joten niille ei tarvinnut tehdä mitään. Metallitarjotin toimii myös magneettitauluna.
Posted by Picasa

tiistai 22. joulukuuta 2009

Kirja




Joulun laitto on hyvällä mallilla, joten saatoin istahtaa alas lueskelemaan The Flea Markets of France-kirjaa.
Kuvat eivät ole mitenkään erityisiä, mutta kirppariselostukset sen sijaan saivat ajatukset ja haaveet liikkeelle. Jospa varaisikin matkan Nizzaan ja ottaisi asiakseen kiertää seudun kirppareita ja antiikkitoreja. Niin, mikä minua enää pidättelee...?
Posted by Picasa

maanantai 21. joulukuuta 2009

Kultaa ja hopeaa




Joulusiivousta tehty, paikkoja raivattu ja kauniita tavaroita laitettu esille. Kellotaulut ovat kaikkein hienoimmat.
Ylimmän kuvan kulta-hopeinen kehystaulu on oikeasti siskoni, unohdin viedä sen myyjäisiin. Se tulee nettikauppaamme myyntiin myöhemmin.
Posted by Picasa

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Joulun väri




Näyttää siltä, että lapset valitsivat tämän joulun väriksi pinkin. Sopii minulle.
Posted by Picasa

lauantai 19. joulukuuta 2009

Luistelemassa





Olimme eilen useamman tunnin luisteluretkellä paukkupakkasesta huolimatta. Lähdimme auringonnousun aikaa ja teimme Vanajanselällä pitkän lenkin ja nautimme kauniista maisemista sekä ennen kaikkea täydellisen sileästä jäästä, jonka peittona oli vain hentoisia lumikukkia.
Olen kovin innostunut tästä viime talvena aloittamastani harrastuksesta.
Hämeenlinnan seudun ryhmään mahtuu lisääkin luistelijoita. Jos kiinnostaa, voit lähettää minulle s-postia. Osoite on tuolla sivupalkissa.
Tämän postauksen kuvat otti retkemme vetäjä.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Piparitalo ja keittiöasiaa


Tänään tehtiin piparitalo. Piparitalon tekeminen ei ole mikään kevyt tai helppo projekti, meiltä siihen meni neljä tuntia. Käytettiin tietenkin valmista taikinaa ja ohje otettiin jostain netistä, muistaakseni flora.fi -sivustolta.
Alemmassa kuvassa meidän keittiö sellaisena kun se sattuu juuri nyt olemaan. Talomme on rakennettu 80-luvulla. Keittiöremonttia teimme tänne muutettuamme sen verran, että muovimaton tilalle laitettiin valkoinen lankkujäljitelmälaminaatti. Olen valintaan tyytyväinen. Se on kivan näköinen ja on kestänyt elämää hyvin. Keittiön kaappeja emme lähteneet vaihtamaan ollenkaan, paitsi purimme pari huonosti toimivaa laatikostoa pois ja niiden tilalle laitettiin mustaoviset Ikeakaapit. Kaappien välitilan kaakelit vaihdettiin harmaisiin mosaiikkilaattoihin , jotka olivat niin in muutaman vuosi sitten. Kuinka monella muulla on samanlaiset? Sittemmin ajat ovat muuttuneet ja jos nyt olisin laatoituspuuhissa, laittaisin valkoista niin kuin monet muutkin... Mielenkiinnolla odotan mikä on kaakelimuoti viiden vuoden kuluttua.
Posted by Picasa

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Jouluruusu





Kukkakaupassa oli hyvä valikoima jouluruusuja. Tänä vuonna myynnissä näyttää olevan valkoisten lisäksi useampaa vaaleanpunaisen sävyä sekä aivan ihana syvä tummanpunainen, melkein musta. En kuitenkaan ostanut sitä , koska se oli aika kallis. Ostin pienimmän valkoisen.
Onko jollakulla kokemusta jouluruusun talvehtimisesta ulkona? Miten hoidit kasvia joulusta kevääseen? Milloin ja minkälaiseen paikkaan istutit?
Posted by Picasa

tiistai 8. joulukuuta 2009

Vähän punaista



Leikkokukkakimpussa oli eucalyptuksen oksa. Otin sen erilleen, katkoin lyhyemmäksi, sidoin kauniilla narulla ja nautin tuoksusta joka siitä irtoaa käsiin.
Ei tämä muuta vaadi. Paitsi peltikylttiin voisin vielä kirjoittaa jotain.
Posted by Picasa

maanantai 7. joulukuuta 2009

Lokerikko



Lähdin pikaiselle kirpputorikierrokselle ja viimeisen kohteen perimmäisessä nurkassa odotti tämä kaunis lokerikko sopuhintaan. En ole varsinaisesti pienen tavaran keräilijä, mutta ihan mukavasti alkoi löytyä tavaraa lokerikon täytteeksi.
Posted by Picasa

lauantai 5. joulukuuta 2009

Kupla


Palasin kotiin joulumessuilta Wanhasta Satamasta. Sisaret siellä vielä jatkavat myyntitouhuja. Yleisesti ottaen messuilla oli ainakin arkipäivinä hieman vähemmän asiakkaita kuin vuosi sitten, mutta meidän myyntipaikallamme on silti porukkaa riittänyt. Kiitos kaikille!
Vielä ehtii tänään ja huomenna käväistä ostoksilla:-)
Ylimmässä kuvassa on tämän hetken suosikkikoristeeni: Kirpparilta ostettu kirkas lasipallo, tai mikä lienee vanha kalaverkon koho. Sellainen, jossa oli naruverkko ympärillä. Kyllästyin verkkoon ja leikkasin sen pois ja nyt on paljon parempi.
Ilman amaryllistä ei tule joulua.
Posted by Picasa

tiistai 1. joulukuuta 2009

Myyntipaikan valmistelua



Olimme tänään valmistelemassa pöytäämme Naisten joulumessuilla Helsingissä. Myytävä tavara ei varmaankaan tule loppumaan kesken...Tunnelma paikalla oli hyvä jo nyt ja tuskin maltan odottaa myyntivuorojani torstaina ja perjantaina .Huomenna keskiviikkona ja viikonloppuna paikalla ovat sisareni. Tulkaa moikkamaan ja ostoksille. Myyntipaikkamme on B6
Posted by Picasa

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Sateiset myyjäiset



Joulumarkkinoilla Metsänkylän Navetalla.
Sää olisi voinut olla parempikin, mutta ajoittainen tihkusade toisaalta oli parempi kuin esimerkiksi kolme vuotta sitten näiden myyjäisten aikaan sattunut vaakasuora lumituisku.
Tunnelma oli jouluinen, väkeä oli liikkeellä runsaasti,tuotteet menivät kaupaksi ihan hyvin ja muutaman blogimaailmasta tuttu ihminen kävi moikkaamassa.
Posted by Picasa