sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Etikettejä
Liimasin pullojen kylkeen netistä löydettyjä etikettejä. Mutta silti, aidot vanhat ovat tietenkin hienompia.
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Selailua
Jeanne d´Arc-livingin uusimmassa numerossa on hyviä ideoita ja kauniita kuvia. Pieniä vanhoja lampunvarjostimia pitääkin jatkossa etsiskellä kirpparilta, sen verran hauska on tuo ylimmän kuvan varjostimeen tehty kukka-asetelma.
Tätä lehteä on saatavana nyt myös englannin kielellä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, koska mielestäni tekstit ovat jotenkin kökköjä sisällöltään ja kieli kummallista. Ettei vain olisi käynyt niin, että on säästetty väärässä paikassa ja tehty käännös itse, vaikkei taitoa siihen olisikaan.
Sitten omaa tuotantoa: Tilasin Ifolorilta valokuvakansion, jonka teemana on ValkoistaPellavaa- kaupan tuotteet. Kyllä on hieno! Mahdollisesti suunnittelen ja tilaan vielä edistyneemmän version tästä.
Tätä lehteä on saatavana nyt myös englannin kielellä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, koska mielestäni tekstit ovat jotenkin kökköjä sisällöltään ja kieli kummallista. Ettei vain olisi käynyt niin, että on säästetty väärässä paikassa ja tehty käännös itse, vaikkei taitoa siihen olisikaan.
Sitten omaa tuotantoa: Tilasin Ifolorilta valokuvakansion, jonka teemana on ValkoistaPellavaa- kaupan tuotteet. Kyllä on hieno! Mahdollisesti suunnittelen ja tilaan vielä edistyneemmän version tästä.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Bingo
Numeropallot ovat hylätystä bingo-pelistä, joka löytyi lastenhuoneen komeron perältä. Näille löytyy varmasti monenlaista uusiokäyttöä.
Ruudulliset paperipussit taasen tulivat kylkiäisinä, kun tilasin japanilaisia teippejä Etsystä.
lauantai 23. tammikuuta 2010
kollaasi
Tein kultakehyksisen kollaasin, joka ei varsinaisesti tarkoita tai esitä mitään. Laitoin siihen sekaisin kaikenlaista ja nämä kuvat ovat kaikki sen yksityiskohtia.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Punainen laatikko
Huusin huutokaupasta vitosella punaisen metallilaatikon. Se sisälsi ompelutarvikkeita, joista vanha nappisetti oli mieluisin.
Nyt mietin, maalaisinko tai maalauttaisinko laatikon esimerkiksi luonnonvalkoiseksi. Haluaisin, että pinta olisi tuollainen tasainen ja kiiltävä vielä maalauksen jälkeenkin. Tuli mieleen, että joku autojen maalaamiseen ja laittoon erikoistunut tuunaaja varmaan osaisi sellaisen maalaushomman parhaiten.
Sitten tästä voisi tulla leipälaatikko keittiöön ja sen pariksi sopisi Smeg-jääkaappi , josta olen haaveillut jo kauan.
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Valmista tuli
Varastoja on nyt sitten tyhjennetty ja aika monta työtä on valmistunut. Enkö ollutkin nokkela, kun hoksasin laittaa tuollaisen vetimen tauluun väärinpäin, ikään kuin kupiksi !
Tänään olen järjestellut ja siivonnut valokuvatiedostojani sekä kaikkein tärkeintä; ottanut varmuuskopiot niistä.
Muistakaapa tekin tehdä niin aika ajoin. Minulle meinasi käydä huonosti muutama kuukausi sitten, kun koneeseen ilmaantui virus, joka jumitti sen kokonaan. Onneksi taitava nörtti pystyi pelastamaan tiedostot sillä kertaa.
lauantai 16. tammikuuta 2010
Leimasimia
Tilasimme siskojen kanssa ison kasan leimasimia Crafty Individualsista. Hinnat ovat kohdallaan ja toimitus oli nopea.
Alimman kuvan taulussa olen kylläkin käyttänyt ihan aitoja vanhoja materiaaleja. Olen alkanut pikkuhiljaa ottaa esille viime kevään Pariisin matkalla ostamiani dokumentteja ja kortteja ja käyttää niitä askarteluihini. Jostain syystä niitä piti ensin hauduttaa kaapissa lähes vuosi. Kumma juttu.
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Teippejä
Teippiinkin voi ihastua. Kun näin nämä japanilaiset teipit Etsyssä, en voinut olla tilaamatta. Ne ovat siitä käteviä, että ne liimaantuvat uudelleen ja uudelleen.
Yhtä teippiä kokeilin tällaiseen korttiaskarteluun, jolla osallistun taas myös haasteeseen. Teema sininen-kukka-kuvioleikkuri ( omistan vain ympyrän...) Kukka on itse tehty netistä löytyneen ohjeen mukaan.
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Ärriä
Tulostin, leikkasin ja liimasin taulupohjalle erikokoisia R-kirjaimia. Tulos olisi vielä parempi, jos käyttäisi paksumpia materiaaleja ja leikkaamiseen hyvin terävää veistä.
lauantai 9. tammikuuta 2010
Korttihaaste
Olen viime aikoina seikkaillut korttiaskartelublogeissa ja innostuin tekemään ensimmäisen
haastekorttini . Kortin aiheena on vintage.
perjantai 8. tammikuuta 2010
Leluja omaan käyttöön
Askartelutarvikevarastot paisuvat. Leimasinostoksilla kävin Sinellissä ja muita tarvikkeita hankin Skräpteekistä, uudesta askartelukaupasta, joka avattiin hiljattain täällä Hämeenlinnassa.
Tykkään erityisesti tuosta kattokruunuleimasta.
Olen myös tyytyväinen tuohon alimman kuvan korsettitauluun, jota pidän ihan omana ideanani tai ainakaan ei muista samanlaista nähneeni missään. Jos siis teet vastaavan ja julkaiset siitä kuvia, muista mainita lähde. Näinhän olisi korrektia tehdä aina, mutta silloin tällöin täällä blogimaailmassakin näkee lainattuja ideoita ilman tietoa alkuperästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)