tiistai 23. helmikuuta 2010

Mobile



Lasten kala-mobile, Pompotista hankittu, roikkuu vieläkin olohuoneen lampusta ja siinä se pysyy, kunnes saadaan lastenhuoneen kattoon koukku sitä varten.
Innostui askartelemaan aikuiseen makuun sopivaa mobilea. Prototyypin näette ylimmässä kuvassa, mutta tämä vaatii vielä paljon kehittelyä ja miettimistä. Rautalangan pitäisi olla vähän jäykempää ja ehdottomasti suoraa. Ja myös painopisteitä pitää miettiä, jotta viritelmä olisi kauniin ja tasapainoisen näköinen. Taidanpa ottaa suoraan mallia siitä kala-mobilesta.
Posted by Picasa

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Valkoista syötävää sekä lastenvaateasiaa



Tarvittiin monenlaisia työkaluja , jotta kookospähkinä saatiin auki.
Marengit menossa uuniin.


Posted by Picasa





Sitten se toinen asia. Jotain kautta päädyin Milk-lehden nettisivuille, jossa on osio lasten katutyylille. Luulisin, että kuvat on otettu Pariisissa. Jotkut lapset näyttävät pukeutuvan lähes samoin kuin meilläkin, mutta täälläpäin harvinaiset hienot tyttöjen takit ovat sivuston parasta antia, kuten alla olevista kuvista näkyy. Minäkin aina vain suunnittelen kivojen takkien hankkimista tytöilleni , mutta toistaiseksi se on jäänyt ja päälle laitetaan aina ne samat Reimatecit, vaikka sää olisi kuinka hieno.

Lisää kuvia täällä: http://www.milkmagazine.net/look_de_rue_gabarit___essai-Francais











lauantai 20. helmikuuta 2010

Siideriä




Kun seuraavan kerran tekee mieli siideriä, suuntaa lähikaupan sijasta Alkoon. Tämä oikeista ompuista perinteisellä menetelmällä tehty juoma on ihan eria asia kuin se tölkkiin pakattu esanssisekoitus. Ja pullossa on oikea korkkikin.
Käsin maalatun lasit olen ostanut jo joskus 90-luvun alkupuolella, ja tykkään niistä edelleen.
Posted by Picasa

torstai 18. helmikuuta 2010

Pompoti





Naapurin vinkin perusteella käväisin Pompoti-liikkeessä Riihimäellä.
Se on lastenkauppa ja kahvio. Myynnissä on siis oikein kivaa tavaraa, lähinnä lahjatavaraa lapsille ja ihan kyllä aikuisillekin. Ihastuin erityisesti ylimmän kuvan lahjapaperiin sekä perhos-tarroihin. Kortteja , tageja, jääkaappimagneetteja ja tarroja oli myynnissä useampaa kivaa sarjaa joko laatikoittain tai yksittäin ja arkeittain.
Kahvio on kaupan yhteydessä ja se oli täynnä pikkulapsia äiteineen. Ei ihan hyvä, jos haluaa rentoutua työpäivän jälkeen. Eräs lapsiaan äänekkäästi komenteleva äiti oli erityisen rasittava.
Mutta juuri uunista tullut suklaakakku oli erittäin hyvää.
Aion mennä uudelleen.
Kamera ei ollut mukana, mutta tämän linkin takana on paljon kuvia liikkeestä:

tiistai 16. helmikuuta 2010

Jakkaraostos




Kankaanpainantaa tuli kokeiltua taas. Käytössä oli isot numerosabluunat ja valkoinen maali.
Metsänkylän Navetalta tarttui mukaan kiva jakkara, ei halpa, mutta ihastuin siihen heti. Kotona on valmiiksi jo yöpöytä samaa tyyliä. Sen verran on pakko tähän väliin sanoa, että inhoan tuota takan edessä olevaa harmaata laatoitusta. Mietin, voisiko sen hävittää ja tehdä ihan pelkän betonivalun tilalle. Takkakaan ei ole ihan edustuskelpoinen, ainakaan enää. Siinä on pinnassa sileä rappaus , mikä on ihan ok, mutta luukun ympärillä on laatoitus, onneksi valkoinen, mutta osa laatoista on ajan saatossa irronnut. Varmaan luukutkin olisi hyvä vaihtaa. Ehkä tässä on kohta takkaremontti edessä.
Alimmassa kuvassa on joululahjaksi saamani vanha rasia, joka oli valmiiksi täynnä kivaa roinaa.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Harmaa seinä ja valkoiset verhot




Harmaa seinä on nyt valmis. Illalla pimeässä se on näyttää ihan mustalta.
Käytin Tikkurilan Harmony-maalia, joka on pinnaltaan yhtä matta kuin varsinainen liitutaulumaali ja hyvin siihen tuo ystävänpäivätervehdys tarttui.
Jos siis haluat persoonallisen liitutaulun, käytä tämän maalin mitä tahansa tummaa sävyä. Minulle tuli mieleen esimerkiksi sellainen hyvin tumma lila , munakoisonväri.
Innostuksen puuskassa vaihdoin olohuoneeseen valkoiset verhot ruskeiden silkkisten tilalle.




lauantai 13. helmikuuta 2010

Maalausta


Hyvästi , vaaleanpunainen seinä! Olohuoneessa on pian harmaa seinänpätkä. Tässä kuvassa on vasta yksi kerros maalattuna ja vanha väri kuultaa vielä vähän läpi.



Pari kuvaa viimeisimmästä LivingEtc -lehdestä. Ehkä tuolle harmaalle seinälleni tulee tuollainen kuvakollaasi.
Vaaleanpunaisen nojatuolin paikalle kun löytäisi tuollaisen vähän kulahtaneen nahkanojatuolin.
Posted by Picasa

perjantai 12. helmikuuta 2010

Ruusuja ja peilejä



Pyysin miestä tuomaan kaupasta pari nippua tulppaaneja. No, ruusuja tuli...onko niillä jokin ero?
Makuuhuoneen hyllyssä on pieni kokoelma peilejä. Toivon löytäväni niitä lisää niin että ne täyttäisivät seinänpätkän vaikka kokonaan.
Posted by Picasa

lauantai 6. helmikuuta 2010

Etsy-ostoksia



Viimeinenkin Etsy-tilaus tuli perille. Vanhoja etikettejä, käyttämättömiä kaikki. Ja sitten pari tuollaista vanhaa linssiä, mistä lie peräisin.
Uusia askarteluja alkaa syntyä lähitulevaisuudessa, sen verran inspiroivia nämä uudet materiaalit ovat.



Tämän päivän leffavinkki on Sideways. Se kertoo kahden kaveruksen reissusta Kalifornian viinimaille. Ehdottomasti hyvä elokuva, ei mikään tyypillinen amerikkalainen, vaan hyvinkin takamailla kuvattu ja tavallisista ihmisistä kertova. Saimme tämän aikanaan siskoltani joululahjaksi ja siitä meidän viikonloppujen elokuvaillat oikeastaan saivat alkunsa.

Tämän elokuvan katsominen on nyt erityisen helppoa, koska se tulee tänään telkkarista! Vielä ehdit käydä ostamassa pullon kalifornialaista punkkua leffan seuraksi, niin pääset vielä paremmin tunnelmaan!
Posted by Picasa

torstai 4. helmikuuta 2010

Myytävänä

Koristelin vanhan rasian viikonpäiväteipillä, pilkkupaperilla ja numerosabluunalla


Hyllyt pursuilevat lehtiä ja kirjoja ja niinpä laitan nämä Vakre Hjem-lehdet myyntiin. 15 e koko pino + postikulut, joita saattaa tulla saman verran , koska nämä ovat painavaa tavaraa. Jos ostaja ilmaantuu, selvittelen postikulujen osuuden sitten tarkemmin. Saa tulla hakemaankin!
Jos kiinnostuit, laita minulle s-postia: valkoistapellavaa@gmail.com. Paketti lähtee aikanaan nopeimmalle!
EDIT: Lehdille löytyi jo ostaja !
Posted by Picasa

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Kuvia, elokuva ja kirja


Tilasin Villa Harmonie- nettikaupasta muun tavaran ohella myös kauniita käärepapereita.

Olen päättänyt laajentaa blogini sisältöä myös elokuviin ja kirjoihin. Elokuvateattereissa ei juuri käy, koska siihen ei ole aikaa ja toisekseen pikkukaupunkien elokuvatarjonta ei ole kovin hyvä. Valtavirran ulkopuolisia elokuvia näytetään viikko tai korkeintaan kaksi.
Katsomme kotona usein jonkin leffan perjantai- tai lauantai-iltana sitten kun lapset on saatu nukkumaan. Leffat on joko vuokrattu tai sitten markettien alelaareista ostettuja, eli nämä ovat niitä joiden ensi-ilta on ollut jo kauan sitten.
Kirjoja luen tasaiseen tahtiin, usein ihan ahmimalla. Huonoja kirjoja en koskaan lue pakolla loppuun.


Ensimmäisenä on esittelyssä kirja -elokuvapari. Joel Haahtelan kirja Lumipäiväkirja ilmestyi noin vuosi sitten. Kirjan juoni on lyhykäisesti se , että viisissäkymmenissä oleva mies lukee lehdestä, että hänen nuoruusaikojen saksalainen tyttöystävä on vapautettu vankilasta. Naisesta oli tullut 70-luvulla RAF-aktivisti-terroristi. Mies lähtee etsimään häntä. Tämän enempää en juonesta kerro, koska Haahtelan kirjoissa mielestäni tarina ei ole tärkein , vaan hyvin kaunis kieli. Jokaikinen Haahtelan kirja on lukemisen arvoinen!

Tuo elokuva, Baader Meinhof Komplex on 2008 ilmestynyt, isolla rahalla tehty elokuva, joka kertoo juurikin tuosta mainitusta RAF- järjestöstä. Se on hyvin lavastettu ja näytelty. Pitkähkö kestoltaan. Joku luonnehti sitä elokuvaksi, jossa näytetään miten eliittikakaroiden maailmaparannus karkasi käsistä. Ennen elokuvan katsomista suosittelen lukemaan vaikka wikipediasta hieman tuon järjestön taustoja, niin tapahtumat aukenevat paremmin. Katsomisen arvoinen leffa, jos on vähänkään kiinnostunut lähihistoriasta. Itse muistan hämärästi lapsuudesta telkkariuustiset , jossa näiden ihmisten tekosista kerrottiin.
Posted by Picasa