Kaksi niistä on kuollut, mutta jäljellä olevat vahvistuvat vuosi vuodelta. Kaikki eivät jostain syystä kuki joka vuosi. Nytkin vierekkäisistä pensaista toisessa on parikymmentä kukkaa ja toisessa yksi.
Jos olet vasta harkitsemassa näiden kasvien hankkimista, neuvoni on, että mieti paikka huolella. Paras on sellainen varjoisa paikka, jossa pensaita ei tarvitse suojata kevätauringon paahteelta. Se käy vuosi vuodelta hankalammaksi, kun kasvit tulevat suuremmiksi. Tänä keväänä en vain tullut niitä suojia laittaneeksi ja yksi alppiruusu otti siitä aika pahasti itseensä, melkein kaikki lehdet kuivuivat, mutta elossa se on vielä. Se on tuo alimmainen valkokukkainen.