lauantai 24. heinäkuuta 2010

Vähän isompi projekti, vielä kesken




Sain yhtäkkiä päähäni, että nyt on aika pienelle keittiöremontille.
Lähtökohta näkyy ylimmässä kuvassa, halusin ehdottomasti eroon oven vasemalla puolella olevista pyökkiovikaapeista.
Ei muuta kuin ruuvari käteen ja kaappeja purkamaan. Se sujui vielä helposti, mutta kaakelit olivat todella tiukassa ja niiden irtihakkaamiseen kului useampi tunti. Sitten pakkeloimaan koloja umpeen.
Vihdoin pääsin maalaushommiin ja seinät ovat nyt hohtavan valkoiset. Lasiovikaappi siirrettiin toiselle puolelle oviaukkoa.
Sitten hurautettiin tytön kanssa Ikeaan ja ostettiin uusia valkoisia alakaappeja ja kasattiin ne.
Ja tänään vielä K-rautaan hankkimaan levyä, jotta laatikoiden päälle saadaan taso ja sen yläpuolelle hyllyt.
Ne on nyt maalattu ja odottelen niiden kuivumista.
Niin, täytyy nyt erikseen mainita, että tämä kaikki on kokonaan naistyövoimalla tehty. Mies on osallistunut tähän saakka hakemalla pyynnöstä yhden poranterän autotallista.
Meillä mies suhtautuu näihin minun juttuihini  tuollaisella passiivisen hyväksyvällä asenteella. Auttaa mielellään , jos pyydän.
Posted by Picasa

10 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

Tämmöstä siitä tulee kun naiset alkaa tekemään :D

Reipasta menoa ja hieno tulos!

Kivaa viikonloppua!

Niina kirjoitti...

Todellakin,reipasta menoa!!:D
Musta ei olis alottaan yksin mitään..miestä joutuukin usein taivutella vähän turhan kauan..mutta onneksi se aika usein lopulta kuienkin suostuu!:D

Elsa kirjoitti...

Naisenergiaa! Hurraa!

Hanna kirjoitti...

Siehän aikaansaava olet ollut! Mahtavaa! :)

Heini kirjoitti...

Rivakkaa touhua :) Pääseekö aiemmassa postauksessa ollut ruokakomero takaisin alkuperäiseen toimeensa?

PikkuBertta kirjoitti...

Kyllä naisetkin osaa.Itse olen samanlainen ja mies niinkuin sinun miehesi.Kaikki pitää itse hoitaa,,hih,hih...mut mie tykkään tehä...
Onneksi sulla on tytär kaverina.

Remppaintoa:)

Unknown kirjoitti...

Vau olet sitten kätevä emäntä.Joskus kyllä kun miestä odottaa tekevän jotain siihen saattaa mennä vuosi joten parempi tehä itse.Odotan mielenkiinnolla lopputulosta.

Seija kirjoitti...

Hienoa eukkoenergiaa!! Mä luulin pitkään, että vain meillä emäntä tekee remonttia ja rakentaa, kun kyllästyy ukkonsa innostusta odottelemaan. En ookkaan ainoa malttamaton ja toimeen tarttuva ... hyvä myö!

Onnenkyynel kirjoitti...

Naiset rulaa=)
Tuollaisia ideoita kannattaa saada joskus ykskaks, miehet ei ehdi muuta kuin ihailla lopputulosta.
Täällä olis kanssa projektin tynkää..
Postauksen innoittamana taitaa tääkin mami laittaa hihat heilumaan!

terhipäivikki kirjoitti...

Hyvä Me Naiset!!!
Meilläkin olen minä se joka hioo ja maalaa ja remppaa, mutta ihan noin räväköitä juttuja en vielä ole uskaltanut aloittaa. Sitten kun tarvitaan reikä kiviseinään(muita ei ole), niin pitkällisen taivuttelun jälkeen mies voi ottaa poran esiin. Nytkin tarvittaisiin uusia reikiä, mutta taidan kerätä niitä vielä lisää ;)