maanantai 27. lokakuuta 2008

20 000, arvonta sen kunniaksi

Hei kaikille!
Blogini täytti hiljattain puoli vuotta ja nyt rikkoutui 20 000 käyntikerran raja.
Kiitos kaikille täällä käyville ja erityisesti kommentteja jättäneille.
Hienoa blogin pidossa on se , että nyt minulla on paikka, minne laittaa kuviani esille.
Olen aina tykännyt ottaa paljon kuvia, mutta ne ovat aiemmin vain hautautuneet jonnekin.
Parasta on se, että saa jakaa käsillä tekemisen ja askartelun ilon muiden samanhenkisten kanssa.

Nyt on sitten blogini ensimmäisen arvonnan aika. Ompelupajassani on valmistunut viime aikoina kasa pussukoita.
Osallistu kertomalla mistä kuvista tykkäät blogissani eniten. Puutarhakuvista, käsitöistä, sisutuskuvista, arkarteluista vai kenties ihan vaan tunnelmakuvista ja ja kerro samalla minkä seuraavista pussukoista haluaisit itsellesi.
Voittaja saa tietenkin valitsemansa yksilön, jonka sisään pakkaan lisäksi jotain pientä kivaa yllätystä.
Osallistua voit tämän viikon perjantaihin klo 20 saakka. Voittaja julistetaan lauantain postauksessa.



Ehdokas numero 1 on tumman harmaanruskeasta rouheasta pellavasta tehty simppeli pussukka. Ei mitään turhia krumeluureja.





Ehdokas numero 2 on valmistettu pellavanvärisestä pellavasta. Sopisi vaikka pikkutytölle jumppapussiksi.


Ehdokas numero 3 on valkoista pellavaa, jonka päällä on hentoinen pitsi. Ripusta koristeeksi komeron oveen.


Sitten vaan kommentoimaan:-)

53 kommenttia:

Cia kirjoitti...

Ehdottomasti parasta blogissasi on nuo kaikki ihanat askartelusi,niistä saa kyllä inspistä tälläinen ei niin taitava sunnuntai askartelijakin=)Pussit ovat kaikki upeita mutta 2 ja 3 huippuihanat!

Peanut kirjoitti...

Sisustusjutut. Teet todella kauniita sisustukseen liittyviä askarteluita ja käsitöitä. Ja otat niistä kauniita kuvia.

Kaikki pussukat ovat kauniita, mutta yksinkertaisin viehätti minua eniten, eli valintani on 1.

Anonyymi kirjoitti...

Minä tykkään eniten askarteluistasi :)
Pussukoista ihanin on nro 2

Meke kirjoitti...

Askarteluista olen pitänyt eniten..Kaikki pussukat yhtä ihania mutta Nyt suosikkini on numero 3.

Anonyymi kirjoitti...

Sisustuskuvat ja -jutut. Blogin tunnelma ja värimaailma ovat muutenkin mieleeni, rauhallinen kokonaisuus.

Pussukka nro 1 on ihanin.

Anonyymi kirjoitti...

Numero 3 oli minun suosikkini :)
t.Puuvillapilvi

Roosa kirjoitti...

Käsityökuvistasi tykkään eniten, kättesi jälki on niin upeaa että tulosta on ilo katsella :)

Kolmos pussukka on suosikkini, ihana <3

Elsa kirjoitti...

Parasta blogissasi on monipuolisuus, askarteluista sisustukseen. Sisustushan on monien osien summa, ja sitä blogisi sisältää ja heijastaa. Siitä minä tykkään kovasti. Kaiken kruununa hienot valokuvat.

Suosikkipussukkani on numero 1.

Blogiterkuin,
Elsa

Leena kirjoitti...

Minusta täällä kaikki kuvat ovat ihania. Askarteluista ja sisustusjutuista tykkään :)
Numero 1 on suosikkipussukka!

tinttarus kirjoitti...

Kaikki vaan on niin nättiä sulla.....
Sisustus/askartelujuttuihisi hullaannun eniten....Olet vaan niin taitava!!Ja kuvissa tunnelma on uskomattoman ihana!
Minulle mieluisin on pussukka number1!

himalainen kirjoitti...

Koko tunnelma on mukava. Askarteluja on mukava aina katsella, yksi postaus on erityisesti jäänyt mieleen: olit värjännyt kankaan harmaaksi ja tehnyt siitä kauniita pussukoita ja kasseja. Hyvä idea värjätä epämääräinen vaalea kangas kauniin harmaaksi (tämän hetken lempparini), siksi mielestäni tuo ensimmäinen pussukka onkin se ihanin.

Anonyymi kirjoitti...

Moi!!!

Blogisi kokonaisuudessaan on ihana, pidän tuunauksista, kuvista kotoa, esineistä ja kaikista tekeleistäsi. Ilo nähdä toisen tekemiä, vaikka itse en ole käsityöihminen, toisen innostamana voi jotain syntyäkin.
Olen pilkkujen, pallojen ja ruutujen ystävä, numero kaksi on hieno, mutta silti äänestän numero kolmosta, sisältö voi olla värikästä mutta olkoon pussuka puhtaan valkea!

Päivi uudeltamaalta

Bionda kirjoitti...

Ihana blogi, lisäsin heti linkin sivuilleni! Pidin (näin äkkiä kahlaten) eniten sisustuskuvista, joista parhaisiin liittyi vielä askarteluvinkkikin. Kiitos esim. joulupalloideasta, sen aion toteuttaa heti huomenna! Kerrotko vielä, mistä ostat noita kauniita kaunokirjoituspapereita, ripustusklipsejä, ym.?

Ehdoton suosikkini oli pussukka numero 1. Se saisi onnellisen kodin meiltä. =)

Anonyymi kirjoitti...

Pidän blogissasi erityisesti sisustus ja askartelukuvista. Tunnelma on etenkin onnistunut. Pussukoista suosikkini on nro 1. Aivan upeita pussukoita kyllä kaikki!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi, jossa parasta ovat käsityöt ja askartelu. Varsinkin se japanilaisen kirjan ohjeiden mukaan tekemäsi harmaa pellavakassi teki minuun vaikutuksen. Näistä pussukoista tuo ensimmäinen on mielestäni kaikista upein:D
t.Ann

päivi kirjoitti...

ihania pussukoita... eka kyllä ehdottomasti suosikkini...
askartelusi ja taitavasti tehdyt ompelukset kovasti mieleeni...
ja ihana blogisi on muutenkin<3<3
lämpimin terveisin päivi

kotiäiti kirjoitti...

Sisustukseen liittyvät kuvat ovat ihania sekä myös kaikki askartelut. Ihania pusseja kaikki kolme, 1 ja 2 ovat minun suosikkejani.

Minttu kirjoitti...

Hei!
Sinulla on hyvin monipuolinen ja kaunis blogi ja siksi olen tykännyt vierailla täällä. En osaa eritellä mikä olisi parasta... Pussit ovat kaikki niin kauniita mutta numero 3 saa sydämen tykyttämään... Aurinkoista viikon jatkoa! Toivotteleepi Minttu

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään selailla blogiasi; lukea
tekstejäsi ja ihailla kuviasi...olen saanut monia vinkkejä askarteluihin ja sisustamiseen, suurkiitos niistä!
Tykästyin pussukkaan nro 3. Mukavaa
alkanutta viikkoa...sinua siunaten, ak

Nora kirjoitti...

Minä pidän eniten sisustus- ja käsityöjutuistasi. Kuvasi ovat aina kauniita ja harkittuja.

Pussukat ovat kaikki suloisia, mutta numero 1 on kaikkein hienoin.

tina kirjoitti...

Voi kun ihania!varsinkin 2...ja 3.Inspiroiva blogi sulla kauniita askarteluja ja käsityöt mahtavia,nyt vaan jännäämään että potkisko onni mua:0)

Sydämellä kirjoitti...

Mielestäni yksi ihanin juttu blogissasi on taito luoda kauniita kuvia saat asiat jotenkin näyttämään kuin ne todella olisi vanhoja kuvia ja niissä on kauniita asioita.Vierailusi siskosi
luona oli ihania kuvia ja se kaappi oli todella ihna.
Pussukka 1 oli minun tyylinen
T:Tiina

SARI kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa kylässä ja pääsee heti arvontaan - kävi tuuri. Peanutin blogin kautta tulin. Mainio juttu tuo kuvallinen blogilista ! Kaupungissa kun olen, tykkään luontokuvista ( ihana kranssi ), käsitöitä kun teen, tykkään myös käsityökuvista - kaikenkaikkiaan hienoja tunnelmia ... ja pussukkasuosikkini on ehdottomasti tuo ensimmäinen, numero 1.

kati kirjoitti...

Kuvasi ovat ihastuttavia! Pidän eniten lähikuvista, siis semmoisista missä näkyy jokin pieni yksityiskohta esim. sisustuksesta. Puutarhakuvat ovat myös kovin mieleeni ja askartelujuttusi ja ja - niin kaikki...

Pussukka nro 1 on eniten mieleeni ;)

Marja kirjoitti...

Kaikki kuvat on ihania ja tervetulleita! Askartelusi, käsityösi ja sisustuksesi ovat erityisesti kuvaamisen arvoisia.

Valitsen pussukan numero kolme. Aivan ihana!!!

Heli kirjoitti...

Iloiset onnittelut huikeasta vierailijamäärästä!

Parasta blogissasi on KOKONAISUUS. Käsityösi ja askartelusi ovat huolella tehtyjä, usein sisustuksellisiakin juttuja; puutarhakuvasi inspiroivia ja kauniita. Ja kaikessa mukana vahva, käsinkosketeltava tunnelma.

Jos onni pussukalla potkaisee, niin 1 tai 3 löytäisivät meiltä heti paikkansa.

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Itsekkin kovana askartelijana ja käsityöläisenä, pidän eniten noista aiheista. Tunnelmakuvat ovat kyllä myös ihania. Kauniita kuvia on vaan niin ihana tuijottaa... Pusseista pidin eniten numerosta kolme. Siinnä kun on tuota valkoista pellavaa ;)

Itsekkin suunnittelin arpajaisia pidettäväksi pikapuoliin... :)

Nina kirjoitti...

Sinulla on blogi täynnä kauniita kuvia ja lähes mahdotonta valita kategoriaa, mutta jos ihan pakko on niin pidän puutarha- ja kasvi/kukka kuvistasi paljon.
Omat askarointisi ovat myös kiinnostavia.

Pussukoista valitsisin nro 3.

Onnittelut suuresta kävijämäärästä!

pioni kirjoitti...

Kaikki kuvasihan ovat ihania, mutta puutarhakuvat ykkösiä.
Pussi nro 1 on suosikkini.

Solen kirjoitti...

Askartelukuvistasi inspiroidun aina ja luonto-kukka-puutarhakuvat ovat aina piristäviä!
Pussukka ykkönen oli lempparini.

Päivi J. kirjoitti...

Onnittelut 20000 kävijän johdosta. Pussi numero kaksi on superihana!

Anonyymi kirjoitti...

Ihailen erikoisesti valokuviasi, ne ovat kaikki kauniita ja hienosti otettuja, mutta ihanimpia ovat mielestäni askarteluistasi ja esineistä ottamasi kuvat. Kaunis blogi!
Ja minun askeettiseen makuuni sopii parhaiten harmaa ykkönen.

Niina K kirjoitti...

Luontokuvat sekä käsityöt ihan ykkösenä ja sitten vielä ne kuvat missä vilahtaa elämää niistä pidän myös =) Kaunis, toisinaan miltei eteerinen tunnelma kaikkiaan =) Säännöllisesti blogissasi piipahdan.

maano kirjoitti...

askartelut ovat huippuja mut niin on kyl sisustuskuvatkin .;) jos flaksi käy niin valintani on 1 :)

Anonyymi kirjoitti...

Käsityökuvia on ilo katsella, varsinkin kun itse olen ihan tumpelo niin ihaillen katselen kättesi jälkeä.
Inspiroiva blogi jossa on paljon kauniita kuvia.
Pussukka nro 1 on eniten minun makuuni.
-Tanja-

Krisse kirjoitti...

Minun mieleeni ovat puutarha- ja sisustuskuvat. Vaikka ihan mieleuisasti katselen kaikkia kuviasi.
Kauniita pussukoita kaikki.
Numero 1 on todella kaunis.
Keskiviikkoterveisin Krisse

Anonyymi kirjoitti...

Ihan blogi täältä saa aina inspiraatiota itsellekin!!!Se on aina välillä itsellä hukassa....T. Arjuska

Lissu kirjoitti...

Ihana blogi, en osaa eritellä mikä on mieluisinta, on vaan niin hyvä paketti kaikkea kivaa :)
Pussukka nro 2 on ehkä eniten mieleen, vaikka muutkin 2 sopisivat värimaailmaani

Maija kirjoitti...

Sisustuskuvasi ovat upeita ja tyylisi kolahtaa. Tosin askartelutkin on hienoja, ja niistä tosiaan saa ideoita. Voi, toivon kyllä voittavani, ja vaikea on valita ykkösen ja kakkosen välillä. Ehkä kuitenkin ykkönen. Ja onnea, lukijamäärä on huima!

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä Raumalta!
Olen seurannut blogiasi elokuulta ja ihastunut ottamiisi ihaniin kuviin. Kaikkein kauneimpia ovat puutarha- ja kukkakuvat!

Voimia joulumyyjäisvalmisteluihin!

Tiia kirjoitti...

Sisustuskuvasi ovat kauniita. Pidän myös askarteluistasi ja käsitöistä. Tunnelmakuvia katsoessa tulee hyvä mieli. Pussukat ovat kauniita, tykästyin numero 3:seen =) Mukavaa viikon jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ihanalle blogillesi :)
Olen ollut "sivustaseurailijana" jo viime kesästä asti. Ihailen erityisesti kuviesi värimaailmaa. Sinulla on todella taito saada kauneus tallennettua, tosi kivaa kun jaat kuviasi muillekin. Nautin puutarha- ja sisustuskuvista.

Osallistun arvontaan, suosikkipussukkani on rouhean karhea 1.

terkuin Nina Joensuusta

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

Blogistasi pidän kokonaisuutena - tänne on aina yhtä mukava tulla! Osallistun arvontaan enemmän kuin mieluusti!

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa jätän merkkiä käynnistäni, monasti olen käynyt blogiasi ihastelemassa. Suiskkejani ovat sisustusjutus.

Pussukka nro 3 on kaunis <3

T: Siru :)

Anonyymi kirjoitti...

Vaikea sanoa mikä yksittäinen juttu olisi parasta, blogisi on kokonaisuudessaan tunnelmallinen. Valitsisin pussukoista numeron 1. Eveliina

Anonyymi kirjoitti...

OLen vasta äskettäin löytänyt blogiisi ja tykkään siitä kokonaisuudessaan. Pidän sisustuskuvista, puutarhakuvista ja askarteluideasi ovat myös inspiroivia. Onnea blogillesi! Pussukoista suosikkini on numero 3.

Anonyymi kirjoitti...

Pidän tunnelmakuvista!!Luonnosta otetut ovat ihania....
Harmaa viehätti eniten eli 1.

Anonyymi kirjoitti...

Luontoon liittyvät kuvat ovat mielestäni hyviä!
Pussukka 1 mielytty minua eniten!
T:Suski

Anonyymi kirjoitti...

Hävettää! Luulinpa ettei mennyt viesti perille, joten nyt se on tuplana. Anteeksi!

Tiina kirjoitti...

Hei vaan,
Laitoinkin juuri sinulle meiliä. :)
Pussukat ovat kaikki kauniita ja sopivat varmasti eri paikkoihin kaikki.
Ihastuin kuitenkin numero ykköseen,
tuohon ihanaan yksinkertaiseen pellavaan.
Mukavaa viikonloppua. :)

Minna kirjoitti...

Kaikki kuvat on mielestäni hienoja, erityisesti tunnelmakuvat Käsityöt kovin mieluisia :)
Pussukka nro 2 on söpö.

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Blogisi on kaikinpuolin ihana. Sisustusjutut, kuvat ja erityisesti askartelut ovat mieleeni. Olet niin taitava. Voiko blogiisi kirjautua lukijaksi?

Pussukat ihania kaikki, mieleisin no 3.

Mukavaa loppuviikkoa!

Arja kirjoitti...

Pidän sinun ihanista askartelu jutuista ja taidokkaista kuvista. Luin pienen juttusi TS lehdestä ja siitä lähtien olen vieraillut blogissa päivittäin. Haluaisin ehdottamasti pussukan jossa on vaaleanpunaista. Tykkään niin siitä väristä. Hyvää päivän jatkoa. -Arja-