keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Kuvia, elokuva ja kirja


Tilasin Villa Harmonie- nettikaupasta muun tavaran ohella myös kauniita käärepapereita.

Olen päättänyt laajentaa blogini sisältöä myös elokuviin ja kirjoihin. Elokuvateattereissa ei juuri käy, koska siihen ei ole aikaa ja toisekseen pikkukaupunkien elokuvatarjonta ei ole kovin hyvä. Valtavirran ulkopuolisia elokuvia näytetään viikko tai korkeintaan kaksi.
Katsomme kotona usein jonkin leffan perjantai- tai lauantai-iltana sitten kun lapset on saatu nukkumaan. Leffat on joko vuokrattu tai sitten markettien alelaareista ostettuja, eli nämä ovat niitä joiden ensi-ilta on ollut jo kauan sitten.
Kirjoja luen tasaiseen tahtiin, usein ihan ahmimalla. Huonoja kirjoja en koskaan lue pakolla loppuun.


Ensimmäisenä on esittelyssä kirja -elokuvapari. Joel Haahtelan kirja Lumipäiväkirja ilmestyi noin vuosi sitten. Kirjan juoni on lyhykäisesti se , että viisissäkymmenissä oleva mies lukee lehdestä, että hänen nuoruusaikojen saksalainen tyttöystävä on vapautettu vankilasta. Naisesta oli tullut 70-luvulla RAF-aktivisti-terroristi. Mies lähtee etsimään häntä. Tämän enempää en juonesta kerro, koska Haahtelan kirjoissa mielestäni tarina ei ole tärkein , vaan hyvin kaunis kieli. Jokaikinen Haahtelan kirja on lukemisen arvoinen!

Tuo elokuva, Baader Meinhof Komplex on 2008 ilmestynyt, isolla rahalla tehty elokuva, joka kertoo juurikin tuosta mainitusta RAF- järjestöstä. Se on hyvin lavastettu ja näytelty. Pitkähkö kestoltaan. Joku luonnehti sitä elokuvaksi, jossa näytetään miten eliittikakaroiden maailmaparannus karkasi käsistä. Ennen elokuvan katsomista suosittelen lukemaan vaikka wikipediasta hieman tuon järjestön taustoja, niin tapahtumat aukenevat paremmin. Katsomisen arvoinen leffa, jos on vähänkään kiinnostunut lähihistoriasta. Itse muistan hämärästi lapsuudesta telkkariuustiset , jossa näiden ihmisten tekosista kerrottiin.
Posted by Picasa

5 kommenttia:

Outi Loimaranta kirjoitti...

Täällä toinen Haahtela-fani. :-) Ihastuin hänen teokseensa "Naiset katsovat vastavaloon", jo kirjan nimikin on ihana.

keijukainen kirjoitti...

Luin postaustasi aiemmin tuosta lampunvarjostimeen tehdystä kukka-asetelmasta, hieno idea. Ja samalla yritän kuumeisesti miettiä mihin olen laittanut omani, minulla kun oli niitä peräti viisi kappaletta. Toivottavasti en heittänyt vaan roskiin, ku en keksinyt niille silloin käyttöä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Ihan kiva lisäys, elokuvat ja kirjat. Meillä täälä Tampereella on hyvät leffateatterit. Käydään usein elokuvissa, kerran kuussa on tarjouspäivä ja sitten jos pääsee ennen viittä, on edullisempaa kuin myöhemmin illalla ei kuitenkaan vl. Viimeksi katsotut ovat Täälä Pohjantähden alla ja Havukkaahon ajattelija,toi videovuokraus ei oikein innosta. Luen kanssa mielelläni, pitääpä tutustua kirjailijaan. Lisää kirjavinkkejä Kiitos. T Riitta

Riikka T kirjoitti...

Outi: Minäkin pidin mainitsemastasi kirjasta. Perustetaanko Haahtela Fan Club ?
Keijukainen: Pari viikkoa sitten pyörittelin kirpparilla muutamaan hyvännäköistä pientä varjostinta, mutta en ostanut, kun en silloin vielä tiennyt tarvitsevani...
Riitta: Kiva , että sinäkin olet kirjojen ja elokuvien ystävä. Ehkä minullakin on joskus taas aikaa käydä ihan kunnolla elokuvissa.

Tuittu kirjoitti...

Haahtelan kieli on uskomattoman kaunista ja kuvaavaa. Olen ymmälläni, miten hänen tuotantonsa ei ole sen tunnetumpaa... Lumipäiväkirja jäi kyllä minulta kesken, mutta se saattoi johtua arkikiireestä, ja huonosta lainausajoituksesta ennemminkin kuin teoksen pitkäveteisyydestä. Oma lempparini Haahteloista on Tule risteykseen seitsemältä. Naiset katsovat vastavaloon ja Elena on kans hienoja!