sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Punaista ja valkoista



Maalailin eilen yhtä sun toista. Kiiltävällä punaisella Miranolilla maalattu pieni hylly sai valkoisen värin. Mietin kauan voisiko se sopia punaisena väripilkkuna jonnekin, mutta kun se ei puolessa vuodessa löytänyt paikkaansa, päätin maalata ja hioin punaista näkyviin ihan vähän.

Olin kirpparilla pikkutyttöjeni kanssa ja "ostin" itselleni shoppailuaikaa lupaamalla, että hekin saavat valita sieltä itselleen jotain. Toinen halusi helminauhan, joka nyt on roikkuu olkkarin lampusta.

Sitten vielä yksi näppärä käytännön neuvo: Oma kokemukseni on, että aina kun ostaa ruunipun jostain marketista, osa kukista nuukahtaa heti. Nyt katkaisin varret muutanan sentin pituisiksi ja laitoin kukat kuumaan kylpyyn lasimaljaan. Johan alkoivat virkistyä. Halpis muovinen helminauha kelluu ympärillä ja ripottelin vielä muutamia irtohelmiä sinne tänne.






5 kommenttia:

Tilu kirjoitti...

Todella kaunis tuo ruusuja kristallimalajassa. Olisivat hienoja pöytäkoristeita esim. hääjuhlissa.

elina kirjoitti...

Kaunista. Hyvä idea tuo kukkien katkaisu. Minä olen yrittänyt ostaa kukat kukkakaupasta, mutta joskus tulee kyllä otettua marketistakin ja silloin saa harvoin rahalleen täyden vastineen.

HannaHoo kirjoitti...

Kivat sivut sinulla ja kivoja tuotteita tuolla "kauppasivuilla".
Nyt tulee vinkki: Ruusut saa virkoamaan, ne lopen nuukahtaneetkin, 1.laita vettä kattilassa kiehumaan liedelle 2. katkaise viistosti uusi imupinta varsiin ja rapsuta hieman imupinnan yläpuolelta varren kuorta pois varren ympäri 3. kääri ruusut sanomalehden sisään niin, että noin 5cm varsien alaosasta (uusi imupinta) jää "tötterön" ulkopuolelle 4.kasta tötterö kattilaan ja anna varren päiden olla kiehuvassa vedessä hetkisen (ehkä noin minuutin) ja ota pois. 5.Vaihda maljakon vesi niin kuumaan veteen kuin hanasta tulee ja "voilaa" hetken päästä nuukahtaneet kukat on jo terhakoita!

PS: sitä en ole kokeillut kuinka monta kertaa peräkkäin pystyy ruusut näin elvyttämään=)

Anonyymi kirjoitti...

Markettiruusuista tai jos ostaa ruusupuntin kukkakauppiaalta saa helposti Riikan vinkillä pöytäkoristeita juhliin ja tulee halvemmaksi kuin kukkakimput vallankin jos pöytiä on runsaasti. Olen katkaissut ruususta varret ja kaittanut veteen kellumaan vaikka lehden kanssa, olen käyttänyt esim. jälkiruokakulhoja taroitukseen, kukkia voi laittaa maun mukaan ja paljonko sopii. Näin on koristeltu hautajaisia, rippijuhlia, ristiäisiä t tarkan markan Riitta

Bullukat kirjoitti...

Hyvä idea ja ruusut ovat todella kauniita tuossa maljassa.